Museovirastolta avustus palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä asukkaiden kanssa
Lahden Historiallisen museon projekti Osallistavuus modulaarisessa museonäyttelyssä on saanut Museovirastolta avustuksen ammatillisten museoiden innovatiivisiin kehittämishankkeisiin. Avustuksen suuruus on 26 000 euroa ja sen turvin muotoillaan pohja museon tulevalle toimintamuodolle, johon kuuluu vahva yhteistyö alueen asukkaiden kanssa. Rahoituksella suunnitellaan museon tulevan perusnäyttelyn muunneltavien osuuksien sisältöjä.
Museon tuleva perusnäyttely käsittelee Päijät-Hämeen historiaa jääkaudelta tähän päivään asti. Keskeisiä teemoja ovat ihmisen elinympäristö, yhteisöllisyys ja arki. Tuomme näyttelyyn ajankohtaisia näkökulmia muuttuvissa osuuksissa eli moduuleissa, joiden sisällöt suunnitellaan yhdessä seutukunnan asukkaiden, yhteisöjen ja eri sektoreiden kanssa. Yhteistyössä tuotetut näkökulmat ovat ikään kuin pienoismaailmoja laajan näyttelykerronnan sisällä.
Avustuksella sekä museon omalla rahoituksella toteutettavat kohtaamiset toimivat pohjana museon uudistuvalle toimintamallille. Kokeilemme erilaisia, sekä kasvotusten että sähköisesti toteutettuja yhteistyöskentelyn tapoja ja viemme parhaat käytännöt museon yleisötyöhön.
Avustuksella palkataan projektitutkija, joka rakentaa toimivia museotyön malleja. Lahden museot toimii Päijät-Hämeen alueellisena vastuumuseona ja tuleva perusnäyttely ei ole siis vain lahtelaisten, vaan koko maakunnan asukkaiden historian tulkki.
– Työpajoja pyritään järjestämään koko alueen asukkaiden iloksi. Toiminnasta tiedotetaan tarkemmin sen käynnistyessä, lupaa projektin projektipäällikkönä toimiva amanuenssi Sini Ojala.
Historiallinen museo on profiloitunut jo aiemmin niin kutsutussa osallistavassa yleisötyössä. Esimerkiksi itsenäisyyden juhlavuoden näyttelyn 100 askelta Lahdessa tietopohjaa laajensivat lahtelaisten muistot Vesijärvenkadun varrelta ja Virtuaalikohtaamisia Lahdessa -projektissa etsittiin tapoja tavoittaa erilaisia yleisöjä tekemään museosisältöjä yhdessä museon kanssa.
– Avustuksella jatketaan Historiallisen museon profiilin mukaista työtä. Aiemmin tehty työ on noteerattu myös kansallisella tasolla, kiteyttää Historiallisen museon amanuenssi Ilkka Kuhanen.
Lahden Historiallisen museon perusnäyttelyn käsikirjoittaa Helsingin yliopiston teatterihistorian dosentti Mikko-Olavi Seppälä. Remontissa olevan museon ovet avautuvat yleisölle vuonna 2024. Perusnäyttelyn elinkaari on kymmenen vuotta.
Lisätietoja:
museoamanuenssi Ilkka Kuhanen, ilkka.kuhanen@lahti.fi, 044 416 4624
museoamanuenssi Sini Ojala, sini.ojala@lahti.fi, 044 0187 026