Kotiin näyttely kysyy, miltä kodin menettäminen tuntuu
Ensimmäinen vaihtuva näyttely ”Kotiin – Karjalan kaikuja ja kuvia” kysyy, miltä kodin menettäminen tuntuu ja miten menetetyn kodin muisto elää ihmisten mukana. Karjalaisevakkojen kohdalla toisteltiin sodan jälkeen sanontaa ”sopeutumisesta uusille asuinsijoille”. Miten kotiinsa voi sopeutua ja missä todellinen kotipaikka silloin on? Sodan päätyttyä jälleenrakennettiin talojen lisäksi myös tunteita, muistoja ja kokemuksia.
Näyttelyn takana ovat tutkiva muusikko Anne-Mari Kivimäki; valokuvaaja, tutkija Hanna Koikkalainen; sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen sekä näyttelyn äänisuunnittelusta vastaavana muusikko Eero Grundström. Näyttelyn kuratoi amanuenssi Ilkka Kuhanen. Näyttelyn teoksia on ollut esillä eri puolilla Suomea ja Venäjää. Tällä kertaa ”soiva valokuvanäyttely” on tuotu Lahteen, jossa Karjalan evakkojen perintö elää vahvana. Näyttelyn sisältöjä on osallistavien menetelmien avulla tuotu osaksi lahtelaista maisemaa.
Monitaiteellisen yhteistyön tuloksena syntyi polveileva visuaalismusiikillinen kokonaisuus, joka runollisesti pohtii evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä, nykytodellisuutta venäläisissä kylissä, karjalaisuutta sekä uutta elämää evakuointipaikkakunnilla. Näyttelyssä yhdistyvät vanhat ja uudet kuvat Karjalasta, evakkojen muistot ja Karjalasta kerätyt luonnon elementit. Kotijärven vedet muuttuvat pyhiksi ja rypytystaidot siirtyvät sukupolvelta toiselle.
”Itkettiin, halattiin.
Oli jäähyväisten tunnelma. Monelle
se olikin viimeinen lähtö.
Junan lähdettyä tuntui niin tyhjältä.
Kylä ei ollut enää entisensä.”
Anne-Mari Kivimäki
Anne-Mari Kivimäki (s. 1976) toimii Lakkautettu kylä -orkesterin kapellimestarina, kiertää kokeellisen etnoteknobändin Suistamon Sähkön kanssa sekä esiintyy soolona. Kivimäki on esiintynyt kansainvälisillä konserttilavoilla vuodesta 1996. Hän voitti vuoden artisti -palkinnon Suomen ensimmäisessä Etnogaalassa vuonna 2017 ja hänen albuminsa Lakkautettu kylä on saanut palkintoja ja ehdokkuuksia niin Saksassa kuin Suomessakin mm. Emma-ehdokkuus, vuoden kansanmusiikkilevy ja Preis der deutschen Schallplattenkritik.
Hanna Koikkalainen
Hanna Koikkalainen (s.1980, Imatra) on valokuvataiteilija, joka käsittelee teoksissaan kollektiivista muistia, muistoja, maiseman muutosta, kansanperinnettä, luontosuhdetta ja tarinoita. Hänen suomalaisia ja venäläisiä rajakyliä käsittelevä valokuvakirjansa Raja (2016) valittiin vuoden kauneimmaksi kirjaksi.
Hanneriina Moisseinen
Hanneriina Moisseinen on kuvataiteilijataustainen sarjakuvataiteilija ja taiteen maisteri, joka on palkittu mm. Sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla, Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinnolla ja Kalevalaseuran Akseli Gallen-Kallela -tunnustuspalkinnolla. Hän on julkaissut useita sarjakuvakirjoja, esimerkkeinä ovat “Isä” (2013) sekä “Kannas” (2016), joka on käännetty viidelle eri kielelle. Moisseisen teoksia on ollut esillä taidegallerioissa ja museoissa noin kahdessakymmenessä eri maassa.
Lisätietoja:
Museouudistuksen projektipäällikkö