Yritys- ja yksityistilaisuudet

Kuva: Ilkka Vuorinen

Museossamme on mahdollista järjestää yksityis- ja yritystilaisuuksia. Meiltä löytyy tiloja pienelle tai isommalle tapahtumalle aina muutaman henkilön yhteisestä kokoontumisesta jopa 80 henkilön kokoiseen tilaisuuteen. Tilaa on esimerkiksi kokouksille, luennoille, pienille musiikkitapahtumille, syntymäpäiväjuhlille tai työpajatoiminnalle. Myös catering tilaisuuksiin on mahdollista järjestää museon kautta.

Kysy meiltä sopivaa pakettiratkaisua niin rakennetaan yhdessä juuri teille sopiva kokonaisuus! Voit kysyä myös mahdollisuutta koko museon varaamiseen.

Ryhmä- ja tilavaraukset:
historiallinen.varaus@lahti.fi

August Fellman sali

Tapahtumasali on aseteltavissa luentotilaksi tai ruokailua varten. Tilassa on esitystekniikkana isoja näyttöjä sekä äänentoiston mahdollisuus. Tilassa on myös piano ja siellä on mahdollista järjestää musiikkiesityksiä. Tila on varattavissa tilaisuuksille myös aukioloaikoina, mutta museon ollessa avoinna sen kautta on pakollista kulkua muihin näyttelytiloihin.

Enintään 80henk. tilaisuuksiin.
150,-/h + avoinnapitohenkilökunnan sekä muiden järjestelyiden kustannukset

Salonki

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa salongissa voi entisöidyn kartanohuoneen puitteissa järjestää pieniä tilaisuuksia ja kahvituksia. Tilaan on tuotavissa esitystekniikkaa ja sinne voi asettaa tarvittaessa joko pöytiä tai istumakatsomon. Tila on varattavissa yksityistilaisuuteen vain aukioloaikojen ulkopuolella.

Enintään 40henk. tilaisuuksiin.
Hinta 70,-/h + avoinnapitohenkilökunnan sekä muiden järjestelyiden kustannukset

Atlen ullakko

Työpaja- tai yhteistyöskentelytilana toimivassa ullakkohuoneessa on mahdollista järjestää erilaista toimintaa kokouksista työpajoihin ja sen pääasialliseen kalustukseen kuuluu työpöytiä ja tuoleja. Huoneessa on lisäksi esitystekniikkana kaksi näyttöä sekä pieni keittiö, joka on hyödynnettävissä tarjoilujen järjestämisessä. Tila on varattavissa yksityistilaisuuksiin klo 8-20 välillä.

Enintään 50henk. tilaisuuksiin.
100,-/h + tilan siivouksen ja järjestelyiden menevät kustannukset

Atlen vintin keittiö

Kysy varauksesta: historiallinen.varaus@lahti.fi

Lisätietoja:

Toni Laakso
Palveluasiantuntija

Ryhmä-, opastus – ja tilavaraukset