Riihimäki–Pietari-rautatie

Suomen ensimmäinen rautatie valmistui vuonna 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Seuraavana rakennusvuorossa oli Riihimäki–Pietari-rata, jonka varrella Lahti sijaitsee. Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan, ja yhteys itään ja ulkomaailmaan nähtiin tärkeäksi. Raideleveydeksikin valittiin Venäjällä käytössä ollut leveys, vaikka kapearaiteista rataa puolsivat hieman alhaisemmat rakennuskustannukset. Tästä syystä Suomessa on tänäkin päivänä eri raideleveys kuin muualla Länsi-Euroopassa.

Ratatyöt aloitettiin yhtä aikaa osuuden molemmista päistä: Riihimäeltä Lahteen ja Pietarista Viipuriin. Ensin mainittu rataosuus avattiin liikenteelle 1.11.1869 ja jälkimmäinen 1.2.1870. Koko rata otettiin käyttöön keisari Aleksanterin II nimipäivänä, 11. syyskuuta 1870. Rata valmistui hämmästyttävän nopeasti ja edullisesti.

Lahti oli liikenteen solmukohdassa. Tilannetta paransi entisestään Vesijärven rantaan vedetty satamarata. Vesijärveltä avautui vesiteitse yhteys Päijänteeseen, ja Päijänteen kautta avautui yhteyden syvälle Keski-Suomeen. Merkittävintä olivat kuitenkin suorat ja nopeat yhteydet Helsinkiin ja Pietariin.

”Biljetter, tack! Matkaliput, kiitos! Билеты, пожалуйста!” Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelmasta löytyy junalippu vuodelta 1869.

Levottomuuksia luuradalla

Riihimäki–Pietari-radan rakennustöiden aikaan Suomessa vallitsi pula ja nälänhätä. Radanrakennus houkutteli talvella 1868 ratalinjalle valtavan määrän työnhakijoita, joilla oli usein perhe mukanaan. Monet perheistä asettuivat asumaan Hollolan ja Lahden seudulle.

Nälkäiset työnetsijät ja kerjäläiset toivat mukanaan tauteja. Taudeista oli erityisen kohtalokas lavantauti, joka ahtaissa asunnoissa levisi nopeasti. Ratatyömaalla menehtyneiden määrää ei tarkasti tiedetä. Joka tapauksessa tuhannet vainajat antoivat uudelle rautatielle kolkot lisänimet nälkärata ja luurata.

Rakennustyömaa toi Lahteen myös muuta levottomuutta. Alkoholijuomia käytettiin reippaasti ja siitä seurasi usein rähinöitä ja tappeluita. Marolan tilan herra Alfred Marola on kertonut radanrakennuksesta: ”ne pohjalaiset, jotka täällä olivat rakentamassa, olivat kovaluontoista väkeä. Puukkoa heiluttivat ja tappelivat näiden omanpaikkakuntalaisten kanssa. Silloin poltettiin täällä kovasti viinaa, tehtiin omatekoista sahtia ja juopottelu alkoi rehottaa kylässä.”