Lyskan pojat ja limusiinit

toukokuu 2016
Arkistoitu

1950-luvulla keräiltiin kaikkea mahdollista. Lahden Lyseon pojat Panu ja Pena, Panu Kaila ja Pentti Virtanen, keksivät vuonna 1955 harrastuksekseen automerkkien metsästämisen valokuvaamalla. Pena oli autojen tuntija, Panulla oli isän pieni Retina käytössään. Kuvaaja on arvattavissa silloin, kun jompikumpi esiintyy auton seurassa. Tietoa kuvauspäivistä ja niihin liittyvistä tapahtumista löytyi Panun pienestä päiväkirjasta. Harrastuksen toinen aalto seurasi 1958 ja siihen se unohtui.

Saalis sijoitettiin pieninä kinofilmin pinnakkaiskopioina vanhaan postimerkkialbumiin. Kun myös melkein kaikki negatiivit säilyivät, syntyi viime syksynä ajatus esittää kokoelma näyttelyn muodossa. Negatiivien reprokuvaus ja kuvien tulostus on Panun tekemää, ja näyttelyn luettelossa olevat asiatekstit Penan eri lähteistä haravoimia. Näyttelyssä on taustaa antamassa myös samaan aikaan otettuja kaupunkinäkymiä Lahdesta, esimerkiksi panoraama kaupungintalon tornista. Näyttelyn esinerekvisiitta on autoharrastaja Antti Mäkelän kokoelmista ja videon on luonut taiteilija Mox Mäkelä.