Lasin ääreltä - Lasia Lahdesta 85 vuotta
Lahden Historiallisen museon näyttely kertoo Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:n ja Suomen lasiteollisuuden vaiheista – tarinan lasin ääreltä.
Espoon lasitehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1922. Sen omistajat, veljekset Albert ja Torsten Kindberg ryhtyivät tutkimaan mahdollisuuksia jatkaa tehtaan toimintaa muualla. Lahteen oli hyvät kulkuyhteydet, ja seudun sahateollisuudesta saatiin edullista polttoainetta. Ab Lahden Lasitehdas Oy perustettiin vanhan selluloosatehtaan rakennukseen vuonna 1922. Aluksi ikkunalasin valmistaminen oli raskasta käsityötä. Puhalluspillin äärestä siirryttiin pian koneelliseen tuotantoon. Nykyään lasia tuotetaan tietokoneohjatusti ympäri vuorokauden modernin teollisuuden tarpeisiin.
Lasin ääreltä -näyttelyssä on esillä myös lasitaiteilija Tuija Sarantilan töitä. Sarantila on käyttänyt töissään vanhaa ikkunalasia 1930-1950-lukujen lahtelaisisten rakennuksista – materiaalina teoksissa on siis Lahden Lasitehtaan tuottama tasolasi.
Suomen lasimuseon, Lahden Historiallisen museon ja Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin osaston yhteistyönä syntyneet kaksi näyttelyä ja julkaisu kertovat suomalaisen tasolasin vaiheista.
Näyttelyistä toinen, ”Läpi näkyy ja lämpimän pitää – Suomalaista tasolasia” oli esillä Suomen lasimuseossa Riihimäellä 7.9.-30.12.2007. Suomen lasimuseon näyttely keskittyi tasolasin jatkokäsittelyyn. Suomen koko lasituotannosta lähes kaksi kolmasosaa on tasolasia. Valtaosa tasolasista käsitellään mm. erikoisikkunoiksi, tuulilaseiksi, peileiksi – ja taiteeksi.