Julistenäyttely

2009
Arkistoitu

Lahden Historiallinen museo esittelee kolmen monitahoisen julistenäyttelyn kokonaisuuden. Kahdessa näyttelyosiossa huippusuunnittelijat tarttuvat yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin käsitellen niitä kukin omalla tavallaan. Näyttelyn kolmas osa kertoo graafisen suunnittelijan elämäntyöstä.

Amnestyn Suomen osasto juhlistaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 60-vuotistaivalta yhteistyössä huippusuunnittelijoiden kanssa toteutetulla julistenäyttelyllä Know Your Rights!. Julistuksen artikloille kuvallisen muodon ovat tuottaneet mm. Erik Bruun (kuva), Ville Tietäväinen, Kokoro & Moi ja Teemu Mäki. Julistetaiteilijoiden valinnoissa on painotettu suunnittelijan omakohtaista suhdetta ihmisoikeuksiin. Osa tekijöistä on suunnitellut Amnestylle ennenkin, osalla taas on omakohtaista kokemusta siitä, miten ihmisoikeudet eivät toteudu kaikkialla.   

Felipe Tabordan työryhmän näyttely Kabum! Mix syntyi ranskalaisen graafisen suunnittelijan Alain Le Quernecin projektin pohjalta. Paikallisissa kouluissa opiskelevat, 16-19-vuotiaat nuoret saivat tilaisuuden opiskella graafista suunnittelua, tietotekniikkaa, videoiden tekemistä ja valokuvausta. Opiskelijat suunnittelivat julisteita kolmesta eri aiheesta: puhdas vesi, ihmisoikeudet ja teiniraskaudet. Serigrafiatekniikalla toteutetut julisteet suunniteltiin osaksi kaupunkimaisemaa. Ne ovat olleet näytteillä Clear Channelin ulkomainospaikoilla noin kahdessasadassa eri pisteessä Rio de Janeirossa. 

Martti Mykkänen on vuonna 2008 edesmennyt, huipputason graafinen suunnittelija. Hän tuli tunnetuksi sekä suomalaisen julistetaiteen eteenpäin viejänä että kuvittajana. Mykkänen tarttui 1950-luvulla uusiin painomenetelmiin, jotka tarjosivat ennen kokemattomia taiteellisia haasteita. Hän teki kulttuuri- ja aatteellisia julisteita ja mm. käytti paljon typografiaa hyödyntävää muotokieltä. Mykkänen alkoi jo opiskeluaikoinaan suunnitella kirjankansia WSOY:lle. Valmistuttuaan 1951 hän teki sitä päivätyönsä ohella. Hänen tunnetuin kirjankantensa lienee Väinö Linnan Tuntematon sotilas.